Kokemuksia lääkekasvatuksesta

Lääkekasvatusta on toteutettu 2000-luvun puolivälistä lähtien kouluissa eri puolella Suomea. Tässä joitakin kokemuksia!

"Olemme olleet mukana kehittämässä Fimean lääkekasvatussivuja tutkimustietoon pohjautuen. Monet lääkekasvatussivujen oppimistehtävistä pohjautuvat SSI-menetelmään, joka linkittää oppisisällöt luontevasti oppilaan arkielämään ja tekee opiskelun kohteena olevista asioista merkityksellisiä oppilaille. Olemme esitelleet sivuston oppimistehtäviä opettajaopiskelijoille sekä hyödyntäneet sivuston harjoitustehtäviä luokanopettajakoulutuksessa. Kokemuksemme mukaan lääkekasvatussivusto sopii peruskoulun luokka-asteille 1-9 ympäristöopin, biologian sekä terveystiedon opetukseen."

Anu Hartikainen-Ahia & Sirpa Kärkkäinen
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto,
Filosofinen tiedekunta
Itä-Suomen yliopisto

"Pidin lääkekasvatustunnin 9.-luokkalaisille, ja kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin positiivinen kokemus. Nuoret olivat selvästi kiinnostuneita, vaikka tämä ikäryhmä ei vielä paljon lääkkeitä käytäkään. On kuitenkin tärkeää tehdä aihe tutuksi, jotta nuoret oppivat keskustelemaan ja kyselemään lääkkeistä luontevasti esimerkiksi lääkärissä ja apteekissa.”

Katja Stenberg
Katja piti lääkekasvatustunnin osana farmasian opintoihin kuuluvaa apteekkiharjoittelua vuonna 2017.

"Lääkekasvatustunnin pitäminen 5. Luokkalaisille oli mukava kokemus. Lapset lähtivät innolla tehtäviin mukaan ja olivat kiinnostuneita aiheesta. Lääkekasvatussivustolla oli valmiit ja toimivat materiaalit tunnin pitämiseen."

Maiju Mäenhovi
Maiju piti lääkekasvatustunnin osana farmasian opintoihin kuuluvaa apteekkiharjoittelua vuonna 2017.

”Pidin apteekkiproviisorina lääkekasvatustuokion eskarilaisille jokunen vuosi sitten. Oli helppo ja mukava pohjata käynti valmiiseen, laadukkaaseen ja ikätasoiseen materiaaliin. Nyt apteekkarina aloitettuani olemme henkilökunnan kanssa suunnitelleet lääkekasvatusta paikalliseen eskariin, ja ideana on, että eskarilaiset tulisivat sen jälkeen tutustumiskäynnille apteekkiin. Virittelemme parhaillaan lääkekasvatusajatusta myös paikkakunnalla sijaitsevaan vastaanottokeskukseen liittyen.”

Anna Nurmi
Apteekkari, Punkalaitumen apteekki